Luomme kosketushistoriaamme – opi menneestä, luo tulevaa

Miltä kosketus tuntuu?

Tuohon kysymykseen on vastauksia varmasti yhtä monta, kuin on erilaisia tilanteita sekä koskettavia osapuolia. Sama ihminen voisi varmaan vastata tuohon kysymykseen päivän jokaisen kosketuksen kohdalla eri tavalla!  Joskus kosketus rohkaisee, voimistaa, ilostuttaa. Joskus se voi ahdistaa, raivostuttaa tai hämmentää.

Kirjoittaessani blogiksi erään henkilön tarinaa ja havaintoja kosketuksen voimasta, aloin itsekin prosessoida omaa suhdettani kosketukseen. Aloin ajatella, että kosketukseen liittyy vahvasti omat rajat ja niiden ilmaisu, miten annamme ihmisten koskea itseämme tai miten itse kunnioitamme toisen tilaa.

Miten minä kosketan itse itseäni?

Annanko itselleni tukea kosketuksen kautta, jos olen vaikka huolestunut tai hämilläni?

Kosketanko toista, jos huomaan, että se olisi nyt tarpeen? Niin paljon erilaisia näkökulmia tähän asiaan! Huhhuh.

Elämän alkuhetkistä

Ajattelen, että lapsuudessa opitut mallit toimivat lähtökohtana elämälle. Kosketus on ensimmäinen aistimme, ja tämän takia erittäin tärkeä osa kehitystämme. Jokaisen oma aistillinen kokemus eri tilanteista on yksilöllinen ja sitä muovaa moni asia. Kokemuksiaan voi prosessoida esimerkiksi tietoisesti niitä ajattelemalla ja näin voi löytää ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin ja tunteisiin.

Tänään jaan oman pohdintani ohella erään Academyllä Auvo-hoitajaksi opiskelevan henkilön havaintoja kosketuksen voimasta ja huomioita siihen liittyen elämän varrelta. Henkilöltä on saatu lupa tekstin anonyymiin julkaisuun.

”Kosketus on kiinnostanut minua jollain tavalla aina lapsuudestani saakka. Huomasin kuitenkin jo nuorella iällä, että perheessämme jokin teki siitä ikään kuin salaperäisen asian. Minusta se oli surullista.

Muistan huomanneeni, että esimerkiksi sellaiset valokuvat, joissa vanhempieni välillä oli läheisyyttä, eivät olleet muille esille, vaan ne piilotettiin. Ajattelen, että voimakkaat tunteet haluttiin piilottaa toisten katseilta. Mielestäni tunteet ovat normaali asia ja niiden olisi ollut hyvä näkyä ulospäin.

Lapsuuden perheessäni tosin tunteita ei muutoinkaan näytetty avoimesti. Niin hyvien ja huonojenkin tunteiden kanssa jokainen perheenjäsen jäi ikään kuin yksin ja joutui ratkaisemaan ne itse.

Vanhempani tekivät kyllä paljon töitä perheemme eteen, rakkautta näytettiin eniten ahkeruudella sekä suorittamisella ja heitä tavallaan hyvin ymmärrän sen suhteen. Omien lapsieni kohdalla olen pyrkinyt antamaan toisenlaisia malleja, ja olen onnellinen nähdessäni esimerkiksi heidän oppineen halaamaan toisia ihmisiä. Näen heidän myös menestyvän hienosti elämän eri osa-alueilla. Heidän kanssaan vietetty aika on kasvattanut minua paljon.

Ajan kuluessa olen miettinyt omaa suhdettani kosketukseen ja koen sen olevan ihmisen perustarve läpi elämän. Mielestäni kosketus voi olla esimerkiksi kädestä pitämistä, tai toisen halaamista hyvästellessä. Toisaalta olen myös oppinut, että halaaminen ei ole luontaista läheskään kaikille ihmisille.

Parhaiten olen kosketuksesta oppinut pitkän työelämäni aikana. Olen todistanut erilaisia ihmisyyden tarinoita työssäni aina lapsista vanhuksiin. Omat isovanhempani sain pitää elämässäni pitkään ja todistin kosketuksen voimaa heidän elinkaarellaan. Kosketusta heille ja muille ihmisille välittäessäni olen huomannut hyvänolon hormoni oksitosiinin* olevan oikeaa superainetta! Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana tuomassa inhimillistä kosketusta niin monen ihmisen elämään.

Tällä hetkellä minulla on elämässäni vaihe, jossa pysähdyn oman hyvinvointini äärelle. Olen joutunut käymään läpiä uupumisen tunteita sekä ylivirittyneisyyttä. Kosketuksen tuominen tietoisesti omaan arkeen on virkistänyt minua tässä tilanteessa.”

*Oksitosiinin muodostus kehossa yhdistetään hellään kosketukseen, aiheesta löytyy paljon tietoa eri lähteistä.

Tässä tarinassa on lähdetty syvälle omaan kosketuksen historiaan, aina lapsuuteen saakka. Se voisi toimia inspiraationa monelle muulle stressaantuneelle sekä kuormittuneelle ihmiselle. Olisiko nyt oikea aika luoda uusi tapa ajatella kosketuksesta omassa elämässä? Onko se sinulle tärkeä, vai vähälle huomiolle jäänyt asia?

Lopuksi haluan haastaa sinut, tätä lukevan miettimään ja kirjoittamaan itselle ylös jollekin näkyvälle paikalle yhden käytännön asian, jonka haluat muuttuvan todeksi omassa arjessasi kosketukseen liittyen. Se voisi olla esimerkiksi ”kosketan kiitollisuudella” tai vaikkapa ”halaan itseäni joka päivä”! Miltä elämä tämän muutoksen jälkeen näyttää?

Kaikkea hyvää viikkoosi ja päivääsi!
Iloisin terveisin, Elvi

Kirjoittaja:

Elvi Kämäräinen
yhteisöpedagogi-opiskelija, harjoittelussa Brain Relief Academyssa

Artikkelin kuva: Pixabay