Miltä kosketus tuntuu? ”Tunnista tuntoaistisi” Brain Relief -harjoitus

Kosketushoidon oppii vain koskettamalla

Brain Relief -hoitoa ei voi oppia ilman lähiopetusta. Tähän päädyimme, kun koronakeväänä 2020 koitimme miettiä voisiko peruuntuneet hoitajakoulutukset muuttaa täysin etänä opiskeltaviksi. Edelleen saamme silloin tällöin kyselyitä, voisiko hoidon opiskella etänä jos lähiopetukseen ei pääse tai uskalla osallistua. Valitettavasti joudumme aina toteamaan ettei se ole mahdollista, vaan alkeiskoulutukseen kuuluu aina 2,5 päivän lähiopetusjakso. Myös hoitaja-nimikkeen saa vasta kouluttajalle tehdyn näyttöhoidon jälkeen.

Yli sata erilaista otetta ja koskettamisen tapaa yhdessä hoidossa

Moni Brain Relief -hoidossa käyvä asiakas yllättyy siitä miten paljon erilaisia otteita ja kosketuksia hoitoon kuuluu. Hoidon otelista onkin vaikuttava – hoito koostuu yli sadasta yksittäisestä otteesta. Otteiden määrää olennaisempaa on kuitenkin otteiden erilaisuus. Hoidon otteet vaihtevat hellästä sivelystä reippaisiin pöllyytyksiin ja höyhenenkevyistä hipaisuista hieroviin painalluksiin. Osa hoidosta tehdään vauhdikkaan ja ryhmikäään musiikin tahdissa, osa taas kuin lempeästi uneen saattelevilla, hidastuvilla sivelyillä.

Kurssilaisten palautteen mukaan me kouluttajat alamme olla aika taitavia näiden otteiden monipuolisessa kuvaamisessa. Lähiopetuksessa tuleekin vastaan mitä mielikuvituksellisempia kuvailuja ja mielikuvia eri otteista ja kurssilaiset itsekin keksivät jatkuvasti uusia hienoja kuvailuja otteille. ”Liikkuu kuin joutsenen kaula”, ”kuin nukuttaisit lasta”, ”sivele kuin rikkinäisellä, harvalla kammalla”, ”kulje peukaloilla kuin viivakävelyä”, ”ajattele aivoja”, jne.  Painallusten ja sivelyiden voimakkuuden opastaminenkin vaatii yksityiskohtaista kuvailua: ”Niin kevyesti kuin ikinä mahdollista, mutta ei sivellen, vaan niin että iho juuri ja juuri vielä liikkuu sormien mukana.” Kuvausten ja mielikuvien haaste on kuitenkin siinä, että jokainen ymmärtää ja tulkitsee ne hieman eri tavalla. Lisäksi jokainen hoitajaksi harjoitteleva tarvitsee henkilökohtaista palautetta omasta ”käsialastaan”, koska jokaisen tempo, kosketus ja voimankäyttö on luonnostaan yksilöllistä. Tällaista harjoitusta ja palautetta ei voi mitenkään toteuttaa ilman lähiopetusta.

Ihmisen tuntoaisti on monipuolinen ja herkkä kokonaisuus

Tuntoaisti aistii painetta ja hahmottaa kosketusta, lämpötilaa, pehmeyttä, terävyyttä, kipua ja kehon asentoja. Kehossamme on useita erilaisia kosketusta aistivia hermopäätteitä, jotka ovat erikoistuneet aistimaan eri asioita. Osa tuntoreseptoreista aistii kevyttä kosketusta ja painetta. Osa aistii hyvin kevyttä kosketusta, mutta tottuu kosketukseen nopeasti. Ihon syvemmissä kerroksissa sijaitsevat reseptorit taas tunnistavat syvemmälle kudoksiin kohdistuvaa painetta. Osa aistii värinää, tärinää ja nopeita liikkeitä.

Brain Relief -hoidon monipuolisilla otteilla ja kosketuksilla halutaankin tuottaa monipuolisia ja vaihtelevia tuntoaistimuksia.

 

”Tunnista tuntoaistisi” Brain Relief -harjoitus

Tuntoaisti on meille helposti niin itsestäänselvyys, että tuntoaistimusten monipuolisuuteen ei tule kiinnittäneeksi huomiota. Haluankin heittää sinulle haasteen. Yhden päivän ajan, kiinnitä huomiota erilaisiin tuntoaistimuksiin. Voit aloittaa heti.

Pysy juuri siinä missä olet nyt. Hengitä muutama kerta rauhallisesti sisään ja ulos ja anna sitten hengityksesi kulkea rennosti. Voit sulkea silmäsi. Kuulostele kehoasi ja sen tuntemuksia. Miltä ilman lämpötila tuntuu iholla, miltä vaatteet tuntuvat? Tuntuuko kropassa kireyksiä tai kipuja? Miltä tuntuu jos heiluttelet varpaitasi? Tai miltä tuntuu jos hierot käsiäsi yhteen tai sivelet kyynärvarsiasi? Miltä tuntuu jos lasket kätesi rintalastalle, tai jos hierot sormenpäilläsi päänahkaa? Sinun ei tarvitse analysoida tuntoaistimusten mahdollisesti herättämiä tunteita sen enempää, ellet halua. Toivon vain että kiinnität huomion itse tuntoaistimukseen.

Voit tehdä äskeisen harjoituksen päivän aikana useampia kertoja, eri tilanteissa. Kiinnitä huomioita erilaisiin tuntoaistimuksiin päivän mittaan. Miltä tuntuu työtuoli allasi tai tietokoneen näppäimistö sormiesi alla? Miltä tuntuu lämmin kahvikuppi käsissäsi? Miltä tuntuu lämmin pipo päässäsi? Miltä tuntuu jaloissasi kengät jalassa, ja miltä niiden riisumisen jälkeen? Miltä tuntuu iholla sade, pakkanen tai saunan lämpö?

Pienikin hetki kehon aistimuksia ja tuntemuksia kuunnellen auttaa pysähtymään ja rauhoittumaan. Se rauhoittaa sykettäsi ja mieltäsi.

Olisi mukava kuulla kommenteissa miltä harjoitukset sinusta tuntuivat!

 

Kuva: Sini Pennanen

Kirjoittaja:

Anna Jalava
Brain Relief -hoitaja ja pääkouluttaja
Brain Relief Academy Oy toimitusjohtaja

 

 

Jaa kirjoitus:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on linkedin
LinkedIn
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *